Olemme SDP:n Nummelan paikallisyhdistys, jonka päätehtävät ovat työväentalon ylläpito ja poliittinen vaikuttaminen Nummelassa ja Vihdissä. Jäsenemme vaikuttavat laajasti erilaisissa luottamustehtävissä niin Vihdissä, kuin myöskin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Vihdin Demarien jäsenyhdistyksistä olemme suurin jäsenmäärältä.
Politiikassa tärkeimpiä arvojamme ovat kuntalaisten peruspalvelujen vahvistaminen ja eriarvoisuuden estäminen, sekä Nummelan kehittäminen ja sitä kautta muunkin Vihdin. Tavoitteemme on informoida tapahtuvasta kehityksestä jäsenistöämme ja herättää siitä kansalaiskeskustelua. Vaikutamme myös laajasti puolueen sisällä ja sen hallinnossa.
Ovemme ovat aina auki uusille ihmisille, joilla on halu vaikuttaa ja olla osa sosialidemokraattista liikettä. Meihin voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, yhteystietomme löytyvät ihmiset -sivulta. Jäseneksemme voi myös liittyä suoraan SDP:n sivuilta.
Yhdistyksen historiasta
Nummelan Työväenyhdistys aloitti toimintansa Vihdin Työväenyhdistyksen alaosastona vuonna 1903. Itsenäinen Nummelan Työväenyhdistys Elo perustettiin suurlakon jälkimainingeissa Vihdin Työväenyhdistyksen kiertäväksi puhujaksi valitun Edverd Hellen vahvalla myötävaikutuksella. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin puuseppä A.Sjelfmanin huvilassa joulukuun 3. päivänä vuonna 1905. Välittömästi yhdistykseen liittyi 42 jäsentä ja puheenjohtajaksi valittiin H. Linden (Heikki Louhi). Jäsenet olivat pääosin työmiehiä ja työmiehen vaimoja.
Poliittinen toiminta alkoi Ty Elossa vilkkaasti. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sai riemukkaan vastaanoton 1906, mutta muiden uudistusten, kuten kahdeksan tunnin työpäivän vaatimus odotutti itseään aina vuoteen 1917 saakka. Vaikka Nummelassa ei ollut teollisuutta, yhdistys antoi tukensa häätöuhan alla oleville torppareille kuin myös lakkoileville tehdastyöläisille. 1917 syksyllä Nummelaan perustettiin oma järjestyskaarti, mutta työväenyhdistyksen varovainen linja vaikutti siihen, että yhdistys näyttää jääneen syrjään aktiivitoiminnasta. Ty Elossa keskityttiin ratkaisemaan vallitsevaa elintarvikepulaa. Vuoden 1918 sodan loppunäytöksessä on varattu oma rooli Ty Elon puheenjohtaja Heikki Louhelle. Hän joutui valkoisten vangitsemaksi ja kuoli Suomenlinnan vankileirillä heinäkuussa 1918.
1930-luvulla Ty Elon toiminta oli vähäistä, toki naisjaosto perustettiin 1930 järjestämään iltamia ja myyjäisiä. Poliittisessa toiminnassa tehtiin pesäero kommunisteihin ja vastustettiin oikeistoradikalismia ja Lapuanliikettä. Yhdistyksen keskuuteen levisi huhu, että Lapuanliike syyllistyi vahingontekoihin työväentaloja kohtaan. Tästä syystä Ty Elo järjesti vuonna 1932 Rientolaan ilkivallan varalta yöllisiä vahtivuoroja. Talo säilyi ja toiminta jatkui, kunnes talvisota ja jatkosta kutsuivat miehet rintamalle.
Yhteiskunnallinen rakennemuutos näkyi myös Vihdissä. Ty Elon jäsenistä yhä harvempi sai toimeentulonsa maataloudesta ja työttömien määrä oli lisääntynyt. Tästä syystä yhdistys katsoi tarpeelliseksi ryhtyä toimiin teollisuustyöpaikkojen lisäämiseksi kunnan alueella. Näin sai alkunsa ajatus teollistamislautakunnasta. Veikko Helle kutsui koolle eri puolueista ja eripuolilta Vihtiä samoin ajattelevia henkilöitä ja 1952 tämä ”patriotismitoimikunta” luovutti mietintönsä kunnanvaltuustolle. Tuloksiakin syntyi. 1961 ensimmäinen huomattava yritys rantautui Nummelaan. Silloinen konttorikalusteita valmistava Nummelan Tuotanto tunnetaan nykyisin nimellä Martela Oy. Ty Elon naisjaoston aktiivisuuden tuloksena tehtiin vuonna 1971
aloite kunnallisen lasten päivähoidon saamiseksi Nummelaan. Jo seuraavana vuonna paikallislehti uutisoi, että Ty Elon naisjaosto kerää käyttökelpoisia leluja päiväkodin tarpeisiin.
Eduskuntauudistus 1906 aktivoi suomalaista puoluekenttää ja antoi paikallisyhdistyksille mahdollisuuden asettaa omia ehdokkaita vaaleihin. Vihdin Työväenyhdistyksen Edvard Helle tuli valituksi ensimmäisille valtiopäiville 1907. Nummelan Ty Elon ehdokkaana oli Heikki Louhi. Alkuvuosien yhteistuumaisuus sai moniäänisyyttä seuraavien vuosikymmenien aikana. Vuoden 1945 eduskuntavaaleihin, samoin kuin, vuosina 1948 ja 1951 Ty Elo asetti ehdokkaaksi puheenjohtaja Hellen. Hän tuli valittua eduskuntaan kolmannella yrittämällä. 1983 eduskuntavaaleissa Helle ei asettunut enää ehdokkaaksi. Koska tavaksi oli muodostunut, että Ty Elolla on oma ehdokas eduskuntavaaleissa manttelin perijäksi rohkastiin Markku Pohjolaa. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1987-91 sekä 1995-1999. 2000-luvulla Ty Elon ehdokkaana oli Anu Rajajärvi.
Olennaisena osana työväenliikettä on kuulunut erilaisten kulttuuririentojen järjestäminen. Ty Elo ei ollut tästä poikkeus. Yhdistyksen siipien suojassa on soitettu, laulettu, näytelty ja harrastettu urheilua. Ty Elon alaisuudessa toimivat mm. erilaiset opintokerhot ja raittiusosasto Aamunkoi. Jo 1906 keskusteltiin yhdistyksessä lainakirjaston perustamisesta ja kokoelman kartuttua se päätettiin myydä vasta perustetulle kunnan piirikirjastolle 1936. Samalla piirikirjaston hoitajana aloitti Ty Elon aktiivi Toini Helle. Hän toimi tehtävässä aina vuoteen 1975 saakka. 1915 Ty Elon yleisessä kokouksessa perustettiin Voimistelu- ja Urheiluseura Nummelan Kisaajat. Kisaajat oli aluksi yleisseura, mutta päälajiksi muotoutui 1970-luvulla uinti. Uinnin lajiolosuhteissa tapahtui huima hyppäys parempaan kun 1975 valmistui Nummelanharjulle neliratainen uimahalli.
Sotien välisenä aikana Ty Elon piirissä teatteriharrastus oli nostanut suosiota. Rauhan tultua harrastus virisi uudelleen, jopa niin paljon, että näytelmäkerhoon saatettiin palkata ammattiohjaaja. 1950-luvulla teatteriharrastus sammui hetkeksi elävien kuvien myötä. Näyttämötoiminta käynnistettiin uudelleen 1985 Timo Ahokkaan innoittamana.
Ty Elon oma juhlakulttuuri muotoutui vuosien saatossa monipuoliseksi. Juhlaohjelmasta ja järjestelyistä vastasi 1960-luvulle saakka naisjaosto, mutta pian vastuu siirrettiin juhlatoimikunnalle ja sittemmin huvitoimikunnalle. Ohjelmiston runko koottiin talolla harjoittelevista ryhmistä ja sisarjärjestöistä. Niinpä juhlien vakiovieraina esiintyivät Nuoret Kotkat, Nummelan Laulajat (Eläkkeensaajat) ja Nummelan soittokunta. Joulukiireiden vuoksi pikkujoulu siirrettiin 1979 tammikuulle ja alettiin viettämään Nuuttijuhlaa. Syksyllä vuorossa oli pihapiirissä järjestetty syyssoitto joka jatkui Veikko Hellen muistokonserttina sisätiloissa 2006 alkaen. Kesällä Veikko Helle kutsui yhdistysväen Jätinpykälään Hiidenveden rannalle. Vielä Pentti Pulkkisen puheenjohtajakaudella kesäpäivää vietettiin Jätinpykälässä useaan kertaan. Lopulta kesäpäivän viettoon siirryttiin Otalammelle ja seuraavaksi puheenjohtajan
puutarhaan Nummelaan.
Vapun vietosta on Ty Elon historiassa merkintöjä jo ensimmäisistä toimintavuosista alkaen. Aluksi kevään juhlan viettoa siivitti vaatimus työläisten vapaapäivästä ja toteutettiin kävelyretkenä Nummelan ympäristössä. Myöhemmin vapun ohjelma noudatteli pitkään samaa kaavaa; aamulla seppeleenlasku vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla Irjalassa ja käynti Lapikkaannummella, kulkue Nummelan torille, vappulounas ja iltajuhla Rientolassa. Nummelassa on aina ylpeänä muistutettu perinteestä, jonka mukaan vapun pääpuhuja oli aina sama kuin SDP:n pääjuhlassa Mäntymäellä ja Hakaniemessä. Järjestelyn taustalla oli tietenkin Veikko Helle, joka ylivertaisten suhteidensa avulla maan kärkipoliitikot löysivät tiensä
Nummelaan ja Rientolaan.
Ty Elon historian ”Kestävällä tiellä” kirjoittaminen ja kirjan julkaiseminen 1975 oli merkittävä tapahtuma. Tohtori Eino Ketola oli sisällyttänyt kansien väliin paljon arkistoaineistoa ja muistitietoa, joka muuten olisi painunut unholaan. Lisäksi Olavi Hurrin kirjoittama Veikko Hellen elämästä kertova teos ”Veikko Helle – puuseppä Suomen eduskunnasta” sekä Vihti-seuran julkaisema ”Emmää menis mihkään” sivuavat läheisesti Ty Elon toimintaa. Ty Elossa on riittänyt innostusta myös oman lehden tekemiseen. Vappuna 1990 ilmestyi Nummelalainen paikallislehden liitteenä mutta siitä eteenpäin elolaisten julkaisu on nimetty NummElo-
lehdeksi.
Siellä elo missä talo – työväentalo Rientola
Yhdistyksen perustamisen jälkeen yleisiä kokouksia pidettiin jäsenten kodeissa, jotka olivat kokoustiloiksi ahtaita ja epäkäytännöllisiä jäsenmäärän kasvaessa. Tilanne oli myös poliittisesti ongelmallinen, koska tilanomistajat eivät suhtautuneet suopeasti torpissaan järjestettäviin vasemmistolaisiin kokoontumisiin.
Elon oman työväentalon hankkimista ryhdyttiin suunnittelemaan työväenyhdistyksen
rakennustoimikunnassa. Päätös talon rakentamisesta tehtiin johtokunnan kokouksessa huhtikuun 18. päivänä 1906. Tontin saaminen oli vaikeaa, koska maanomistajat olivat vastahakoisia yhteistoimintaan työväenyhdistyksen kanssa. Vuoden 1907 marraskuussa tilanomistaja Kalle Sammalkari suostui vuokraamaan tontin työväentaloa varten. Tontti oli osa Tuusan tilaa ja sijaitsi sopivasti Nummelan keskustassa. Nykyisin työväentalon tonttia rajaa Työväentie ja Pisteenkaari.
Työväentalo rakennettiin hirrestä ja kehikko oli alun perin 18m x 10m suuruinen. Myöhemmin taloa laajennettiin niin, että siihen rakennettiin juhlasalin yhteyteen näyttämö, ravintolahuone ja yläkerran parveke. Rakennustyöt tehtiin talkoilla, joissa mukana oli paljon yhdistyksen jäseniä. Haastavimmat ja ammattitaitoa vaativat työvaiheet siirrettiin palkatuille ammattilaisille. Yhdistyksen rakennusrahasto keräsi varoja työväentalon rakentamista varten mm. arpajaisilla. Lisäksi rakennustyötä rahoitettiin yksityisten henkilöiden lahjoituksilla. Talon vihkiäisiä vietettiin 26.7.1908. Talo nimettiin ajan hengen mukaisesti Rientolaksi.
Vireä näyttämöharrastus näkyi Rientolan ylläpidossa ja remontoinnissa. Vuosi työväentalon valmistumisen jälkeen näyttämölavaa suurennettiin. Vuonna 1912 työväentalolle perustettiin lainakirjasto, joka rahoitettiin iltamien tuotolla ja rahankeräyksillä. Näyttämölle valmistui lämmitysjärjestelmä, esiintyjien pukuhuoneiden laajennus ja näyttämön seuraava laajennus elokuussa 1916. Remontin rahoitus järjestettiin Vihdin Säästöpankista otetulla lainalla, jonka takasivat rakennustoimikunnan jäsenet. Vuonna 1917 työväentalo oli venäläissotilaiden majoituspaikkana, jolloin se joutui varsin huonoon kuntoon.
Sotavuosina työväentalo oli vuokrattu puolustusvoimien majoituspaikaksi ja siellä järjestettiin
kansanhuollon toimesta ”yleishyödyllistä toimintaa”. Talolle majoitettiin mm. inkeriläisiä pakolaisia 1943. Sodan jälkeen Rientolaa vuokrattiin ahkerasti muille yhdistyksille ja vuokratulot olivat tärkeä lisä yhdistyksen toimintamäärärahoihin. Yksityisenä tapahtumana voidaan mainita, että Rientola toimi yleislakkolaisten kokoontumispaikkana 1956. Vuosina 1969-70 työväentaloon rakennettiin ajalle tyypillinen tasakattoinen ”elintasosiipi” lahjoitusvaroin ja tietenkin talkootyönä.
Seuraavien vuosikymmenien aikana Rientolasta pidettiin edelleen hyvää huolta. Salin lattiaa on uusittu moneen kertaan ja seiniä maalattu ajan värimaailman mukaisesti. Vuosien varrella talkoopöytäkirjoista löytyi niin katon ja seinien korjausta, laajennussuunnitelmia saunan osalta kuin myös vesijohtojen kunnostusta. Aina ei rahoitusta ollut helppo löytää, mutta Veikko Hellen laajojen suhteiden ansiosta lahjoitustavaraa oli saatavissa kiitettävästi. Avustusta saatiin Vihdin kunnalta, yksityisiltä lahjoittajilta sekä myöhemmin suurena rahoittajana on toiminut opetus- ja kulttuuriministeriön kautta Suomen Kotiseutuliitto. Esimerkiksi 1980-luvun alussa Rientolan sisävessojen rakentaminen rahoitettiin
humoristisesti järjestämällä vessatansseja.
Veikko Helle – puuseppä ja ministeri
Nummelan Ty Elosta puhuttaessa ei voi sivuuttaa yhdistyksen pitkäaikaista puheenjohtajaa Veikko Helleä ja hänen elämänvaiheitaan, jotka kiinteästä nivoutuvat Ty Eloon ja työväentalo Rientolaan yli yhdeksänkymmenen vuoden ajan. Kokonaiskuvan saamiseksi historia kuljettaa meidät Albertinkadulle Nummelaan. Siellä sijaitsi Hellen puusepänverstas ja perheen koti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Ja pian Veikko Hellen tie vei työväentalolle ja yhteiskunnallisiin rientoihin.
Työväenyhdistys Elon johdossa tapahtui 1930-luvulla sukupolvenvaihdos. Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi nousi vuonna 1937 nuoriso-osaston silloinen puheenjohtaja Veikko Helle. Seuraavana vuonna hänen valittiin koko yhdistyksen puheenjohtajaksi. Tässä tehtävässä puuseppä Helle toimi kokonaista 53 vuotta. Työväen Akatemia pätevöitti Veikko Hellen sivistämään jäsenkuntaa ja toimimaan kiertävänä puhujana Vihdin eri kylillä. Hellen perheen sosialidemokraattiset juuret olivat syvällä. Veikon isä Edvard Hällfors aloitti kansanedustajan uran ensimmäisillä valtiopäivillä 1907.
Koko poliittisen uransa ajan Veikko Helle käsitti tehtäväkseen olla oman alueen ja järjestökentän edustaja valtakunnan huipulla. Hän oli usein nähty ja arvostettu puhuja maakunnan työväenyhdistysten juhlatilaisuuksissa. Nummelan kylällä Veikko Helle tunnettiin ministerinä, joka ei jättänyt väliin joka lauantaista torikäyntiä. Toinenkin ”paha tapa” ministerillä oli. Koska hänellä ei ollut ajokorttia, kaikki matkat Nummelan ja Helsingin välillä taittuivat linja-autolla.
Veikko Hellen poliittinen ura oli poikkeuksellisen pitkä. Kunnanvaltuustossa hän istui vuosina 1937-1988, joista valtuuston puheenjohtajana vuodet 1958-1976, yhteensä 18 vuotta. Kansanedustajan ura käynnistyi kolmannella yrittämällä 1951 ja kesti 32 vuotta. Tänä aikana hän ehti istua kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä vuonna 1970. Työministerinä ja pääministerin sijaisena Veikko Helle toimi vuosina 1970-71 sekä 1983. Hän oli myös pitkäaikainen eduskunnan varapuhemies. Puhemiehenä hän toimi vuosina 1976-78.
Ty Elon jäsenet arvostivat yhdistyksen pitkäaikaista puheenjohtajaa suuresti. Hänen ansioikseen luettiin tasapuolisuus ja kansanomaisuus. Veikko Helle otti ihmiset ihmisinä, vaikka hän samaan aikaan hoiti valtakunnan tasolla merkittäviä tehtäviä. Toisaalta ministeri tunnettiin jopa jääräpäisenä mielipiteistään kiinnipitävänä poliitikkona, joka railakkaasti otti asioihin kantaa. Pitkä puheenjohtajakausi Elossa herätti luonnollisesti myös arvosteluja. Turhautumisen tunteita koettiin varsinkin nuoremman sukupolven keskuudessa. Välillä uho vallanvaihtoon oli näkyvää, mutta vuosien kuluessa yhdistysväki hioutui ajatuksiltaan yhtenäisemmäksi joukoksi. Puheenjohtaja näytti esimerkkiä ja oli tunnollisesti läsnä kaikessa
Ty Elon toiminnassa. Talkootöiden suunnittelukaan ei hidastunut ministerikiireiden keskellä.
Huumori sävytti Veikko Hellen elämää läpi vuosien. Terveydestään hän vanhoilla päivillään sanaili tähän tapaan: ”Sydämestäni ei teidän tarvitse olla huolissanne, sillä sen olen antanut Toinille jo kauan sitten.” Viimeisiä kertoja työväentalolla käydessään totesi Veikko heikon liikuntakyvyn johtuvan siitä, että jalat olivat vaihtuneet työväentalon narikassa edellisellä käyntikerralla.
Vuosien aktiivisesta ja menestyksellisestä työtään Veikko Helle sai useita ansiomerkkejä ja vuonna 1986 hänelle myönnettiin ministerin arvonimi. Vielä 90-vuotissyntymäpäivillä 2001 näkyi merkittävän poliitikon arvostus, sillä juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan tasavallan presidentti Tarja Halonen puolisoineen, presidentit Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari, sekä pääministeri Paavo Lipponen. Kutsuvieraita Rientolaan saapui noin 300.
Ministeri Veikko Helle nukkui pois Runebergin päivänä 5.2.2005 93 vuoden ikäisenä.